Millaista on olla kesätöissä Järvi-Saimaan Palveluilla? Kesätyöntekijät kertovat työstään ja työnantajastaan.
Ateriapalvelut
Kesätöissä ateriapalveluissa
Kesätyöntekijä Laura näki Juvan Kampuksella ilmoituksen ateriapalveluiden kesätyöpaikasta ja päätti hakea sitä. Kesätyö on kuukauden mittainen. Lauralla on kokemusta JSP:n ateriapalveluista jo viime vuodelta. Ateriapalveluissa työskennellään eri vuoroissa, kuten tiskivuorossa, etutiskivuorossa ja jakeluvuorossa. Laura kertoo tämän hetkiseksi suosikikseen jakeluvuoron, sillä silloin pääsee myös leipomaan.
Ensimmäinen kesätyö Suomessa
Nadja muutti Venäjältä kolme vuotta sitten Suomeen ja on Juvakodin keittiössä ensimmäistä kertaa kesätöissä. Hän opiskelee tällä hetkellä Etelä-Savon ammattiopistossa. Nadja asuu perheensä kanssa Juvalla ja toivoo saavansa suomen kansalaisuuden lähi vuosien aikana. ''Tämä on hyvä, rauhallinen kaupunki, jonne haluamme jäädä pysyvästi.''
''Minusta on tärkeää kokeilla eri työtehtäviä ja löytää oma mieluinen ala. Haluan saada myös työkokemusta. Täällä saan myös harjoitella suomenkielen puhumista''
Kesätyöntekijä Nadja
Kesätyösetelin turvin kesätöihin
Ysiluokkalainen Anni pääsi kesätöihin kesätyösetelin avulla. Hän työskenteli keittiöapulaisena kahden viikon ajan Mäntyharjulla, Huhmarin keittiössä. Tuona aikana hän ehti leipoa 20 kpl kääretorttuja, sämpylöitä, puolukkapiirakkaa ja siemennäkkäriä. Lisäksi hän tiskasi, valmisti salaatteja ja perussiivosi koulun ravintolan tuoleja ja pöytiä yhdessä toisen työntekijän kanssa sekä tutustui ylipäätään suurtalouskokin työtehtäviin ammattikeittiössä.
Anni kertoo työn olevan kivaa ja oppineensa paljon uutta suurtalousalasta. Hänet yllätti gluteenittomien asiakkaiden suuri määrä sekä se, että kaikki työvälineet ovat niin isoja, kuten kulhot, vispilät ja koneet.
''Oli tosi outoa, että kääretorttutaikinaan meni 4 munan sijasta 40 munaa ja kuiva-aineet olivat samankokoisissa säkeissä kuin oman hevosen ruuat''
Kesätyöntekijä Anni
Taloushallinto
Kesän IT-tukihenkilönä
Kesätyöntekijä Väinö työskentelee Sulkavalla ja on osana taloustiimiä kesän ajan. Hänen työtehtäviin kuuluu mm. järjestelmien automatiikan lisääminen, ohjelmistot sekä it-tukihenkilönä toimiminen.
”Työskentely Järvi-Saimaan Palveluissa on ollut opettava ja tärkeä kokemus. Olen saanut mahdollisuuden sukeltaa moninaisiin projekteihin – aina innovatiivisten järjestelmien ja dokumentointiohjelmien kehittämisestä henkilökohtaiseen tukeen puhelin- ja tietokonekysymyksissä. Tämä matka on antanut minulle paitsi arvokasta käytännön kokemusta, myös opettanut minulle taitoja, joita ei koulunpenkillä korosteta. Kiitoksia JSP tästä mahdollisuudesta!”
Kesätyöntekijä Väinö
Puhtauspalvelut
Kesätyö jatkui abivuonna
Kesätyöntekijä Riina työskentelee Juvan puhtauspalveluissa jo toista kesää. Viime vuoden kesätyö sai jatkoa ja hän työskenteli myös abivuoden aikana sijaisena Juvan hyvinvointikeskuksella.
''Älyttömät mukavat ihmiset täällä on ja työkaverit tämän työn suola!''
Kesätyöntekijä Riina
Työ on itsenäistä, mutta usein on työpari on apuna ja tukena työpäivän aikana. Työn ristiin tekeminen näkyy puhtauspalveluiden ja ateriapalveluiden välillä. Työ on tiivistä eri toimijoiden kanssa. ''Työn vaihtelevuus on tässä työssä tosi mukavaa!'', Riina paljastaa.
''Tulin mielelläni uudestaan kesätöihin JSP:lle''
Juvan puhtauspalveluilla kesätöissä työskentelee Kaisla, joka hän on monille tuttu kasvo viime kesältä. Kaisla kertoo pitävänsä siivoustyöstä ja sai tuli mielellään uudestaan Järvi-Saimaan Palveluille kesätöihin. Kesätyö on kuukauden pituinen ja se pitää sisällään mm. kahvin keittoa, huonesiivouksia, vessojen pesua Juvan kunnanvirastolla. Kaisla käy myös Juvan paloasemalla ja kirjastolla siivoamassa. Syksyllä Kaisla jatkaa opintoja Juvan lukiossa.
''Työ on antanut paljon tietoa ja oppia työelämästä sekä siivousalasta''
Kesätyöntekijä Anni työskentelee Rantasalmen puhtauspalveluilla. Hänen työtehtäviinsä kuuluu mm. ikkunoiden peseminen ja huonesiivoukset eri kohteissa. Kesätyön kesto on yhteensä neljä viikkoa. Puhtauspalveluiden työ ei ole Annille uutta, sillä hän on ollut myös aiemmin Järvi-Saimaan Palveluilla kesätöissä pari kesää aiemmin. Hän oli jo silloin ahkera ja tunnollinen kesätyöntekijä, jota kehotettiin hakemaan myös jatkossa Järvi-Saimaan Palveluille töihin. Keväällä tuli mieleen tuli hakea uudestaan JSP:lle kesätöihin.
''Tänä kesänä pääsin ikkunoiden pesemisen lisäksi näkemään laitossiivousta, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Työ on antanut paljon tietoa ja oppia työelämästä sekä siivousalasta, johon minulla ei ole aiempaa koulutusta.''
Kesätyöntekijä Anni
Kaverukset kesätöissä
Juvan puhtauspalveluilla kesätöissä työskentelevät kaverukset Ella ja Milla. Kaveruksista molemmat hakivat kesätöitä Juvalta ja päätyivät sattumalta samaan työpaikkaan. ''Kiva, että saa tehdä kaverin kanssa töitä'', ystävykset toteavat. Kahden viikon mittaiseen kesätyöhön kuuluu ikkunoiden pesua Juvan kunnanvirastolla. ''Helppoa hommaa'', kaverukset sanovat yhteen ääneen. Kaverukset kertovat, että heidät on otettu hyvin vastaan ja Järvi-Saimaan Palvelut tuntuu mukavalta työpaikalta. ''Puhtausala ei tunnu omalta alalta, mutta saan tästä työkokemusta'', Ella toteaa.
''Rentoa ja mielekästä tekemistä, voisin jatkossakin hakea JSP:lle töihin''
Kesätyöntekijä Milla
''Mukava paikka tehdä töitä''
Kesätyöntekijä Venla työskentelee puhtauspalveluilla Juvalla. Kesätyön kesto on kaksi kuukautta ja työskentelypaikkana on Juvakoti. Työhön kuuluu ruokasalien, toimistojen, osastojen sekä yleisten alueiden siivousta. Työ on itsenäistä, vaikka työpari osastolta löytyykin.
''Mukava paikka tehdä töitä, voisin nähdä itseni työskentelemässä JSP:llä''
Kesätyöntekijä Venla
Venla valmistui keväällä toimitilahuoltajaksi ja suoritti viimeisen työharjoittelujakson Järvi-Saimaan Palveluilla. Lisäksi hän on aikaisemmin työskennellyt Juvan hyvinvointikeskuksella kesätyön merkeissä.