Vuosi 2023 oli yhtiölle 10v juhlavuosi ja toiminnan laajentumisen vuosi. Vuoden alussa saimme toivottaa tervetulleiksi ateria- ja puhtauspalveluiden henkilöstöä Mäntyharjulla, Pertunmaalla ja Puumalassa. Lisäksi toimintamme laajeni Rantasalmella kunnan sekä hyvinvointialueen siirrettyä puhtauspalveluhenkilöstöä yhtiölle. Yhteisvaikutuksena henkilöstömäärämme lisääntyi noin 60 henkilöllä ja vuoden lopussa JSP-joukkueessa oli 198 henkeä.
10 vuotta
Yhtiö syntyi aikanaan, kun Juvan Rantasalmen ja Sulkavan kunnilla oli tarve organisoida kuntien teknisen toimen ja tukipalveluiden yhteistyö. Vuosien varrella yhtiön toiminta on laajentunut ja mukaan on tullut uusina omistajina Etelä-Savon hyvinvointialue, Mäntyharjun kunta, Pertunmaan kunta sekä Puumalan kunta. Yhteistyön tarve on tänä aikana vain lisääntynyt. Vapaaehtoinen yhteistyö on yksi tapa toteuttaa perustuslain turvaamaa itsehallintoa ja paikallisdemokratiaa. Pienten kuntien yhteistyön tarve on valtakunnallinen ilmiö, kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa peräti 92% pienistä kunnista tekee jo nyt tai hakee yhteistyötä (Pienten kuntien strategiat ja luovat ratkaisu, v. 2022). Yhteistyö mahdollistaa toiminnan pitkänteisen kehittämisen ja tuo mittakaavahyötyjä. Vapaaehtoinen yhteistyö auttaa pitämään päätöksenteon ja päätösvallan lähellä ihmisiä. Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n missiona on ollut yhtiön alusta lähtien Hyvinvointia alueelle ja asukkaille.
Henkilöstö
Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n palveluksessa oli 31.12.2023 yhteensä 198 henkilöä, joista naisia n. 76 % ja miehiä n. 24 %. Yhtiöön tuli henkilöstösiirtojen kautta 1.1.2023 ja 31.3.2023 uusia työntekijöitä kuntien palveluksesta, joten henkilöstömäärä nousi 65 edellisen vuoden loppuun nähden. Vuonna 2023 henkilöstölle maksettiin palkkoja ja palkkioita yhteensä 7 631 149 euroa tilikauden aikana. Järvi-Saimaan Palveluiden henkilöstön kokonaiskeski-ikä vuoden 2023 lopussa oli 51,3 vuotta, eli 0,7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli 52,5 vuotta ja määräaikaisen 46,6 vuotta.
Henkilöstöä rekrytoidaan sähköisen Kuntarekry-palvelun avulla. Vuoden 2023 aikana JärviSaimaan Palveluilla oli Kuntarekryssä avoinna kuusi vakinaista ja 40 määräaikaista työpaikkaa. Kuntarekryn kautta vastaanotettiin 146 hakemusta vuonna 2023, myös kesätyöpaikat täytettiin Kuntarekryn kautta.
Henkilöstöllä oli vuonna 2023 käytössä Smartum liikunta-, kulttuurija hierontaetu, jonka suuruus oli 200 euroa kokoaikaiselle ja vakituiselle työntekijälle. Henkilöstö käytti etuutta 14 537 euron arvosta vuonna 2023. Järjestimme toista kertaa oman Kiila-kuntoutuksen työntekijöillemme, jonka avulla kohennetaan terveyttä ja tuetaan työkykyä ja siten edistää mahdollisuuksia pysyä työelämässä. KIILA-kuntoutus muodostuu ryhmäjaksoista ja yksilöllisestä valmennuksesta, joissa huomioidaan kurssilaisten työja elämäntilanne. Ammatillisten asioiden ja terveyteen liittyvien sisältöjen avulla tuetaan kunkin ryhmäläisen omien tavoitteiden toteutumista. Toteutuksesta vastaa moniammatillinen työryhmä. Kuntoutuksen aloitti viisi henkilöä joulukuussa 2023, neljä henkilöä jatkaa kuntoutuksessa lokakuulle 2024 saakka.
Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n vuoden 2023 raportointikokonaisuus koostuu vuosikertomuksesta ja hallituksen toimintakertomuksesta.
Järvi-Saimaan Palvelut Oy piti yhtiökokouksen 24.4.2024 Sulkavalla, jossa vahvistettiin tilinpäätös ja tase.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Jyri Eskelinen
Puh. 044 417 5243
jyri.eskelinen@jarvisaimaanpalvelut.fi
Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aira Kietäväinen
Puh. 050 3491 353